Kotien ja vapaa-ajan asuntojen sisustussuunnittelu

Koti on ihmiselle se tärkein paikka, ainakin useimmiten. Siksi sen suunnitteluun kannattaa panostaa, jotta siellä viihdytään ja voidaan nauttia elämästä. Sisustussuunnittelua voidaan tehdä joko hyvin pienimuotoisesti esimerkiksi järjestelemällä kalusteita uudelleen tai sitten isommalla skaalalla esimerkiksi uutta kotia rakennettaessa tai isomman remontin yhteydessä suunnittelemalla kaikki seinän paikoista, väreistä ja pintamateriaaleista lähtien. Olkoon tarpeesi siis pieni tai suuri, autan kaikissa sisustussuunnitteluun liittyvissä asioissa mielelläni.

Toimitilojen sisustussuunnittelu

Yrityksen toimitilat viestivät asiakkaille yrityksen arvoista ja tavasta toimia. Hyvin suunnitelluissa tiloissa oma henkilökunta viihtyy ja työskentelee mielellään. Lisäksi hyvin suunnittellut toimitilat vaikuttavat työn tekemisen tehokkuuteen. Toimitilojen suunnittelussa yrityksen brändin, visuaalisen ilmeen ja arvomaailman näkyminen toimitiloissa on yksi työni lähtökohdista.
 
 
 
 
 
 

Suunnittelutyön kustannuksista asiakas saa arvion ennen toimeksiannon aloitusta. Työn päätteeksi asiakas saa suunnitelmien toteuttamista varten tarvittavat piirrokset, havainnekuvia, materiaalinäytteitä, huonekortit ja tuotetiedot.


 Esimerkkejä  suunnittelutöistä:
Sisustuksen konsepti/teema ja tunnelma
Tilasuunnittelu: Tilojen toiminnallisuus ja mitoitus
Kalustesuunnitelma pohjapiirrokseen (huomioidaan myös olemassa olevat kalusteet)

Kiintokalustesuunnitelma (keittiöt, kodinhoitohuoneet, pesu-ja pukuhuoneet, wc:t, säilytystilat)

Väri- ja pintamateriaalisuunnitelma
Irtokaluste- ja tekstiilisuunnitelma

Valaistuskonsepti/Valaistussuunnitelma

 

Ylläolevista valitaan asiakkaan tarpeen mukaan tehtävät suunnittelutyöt.