Tämä talo rakennetaan CLT:stä

 

Olen parin vuoden ajan ollut kiinnostunut CLT:stä talon rakennusmateriaalina, ja ajatuksissa on pyörinyt, että jos uuteen taloprojektiin lähdetään, niin siinä voisi olla meille hyvä materiaali. Yksi valkoinen kivitalo on jo tehty, nyt jotain muuta.

 

CLT:hän on ristiinlaminoitua puuta, josta voidaan tehdä jopa niin paksu (240 mm) elementti, ettei mitään muuta materiaalia tarvita lisäeristeeksi. Levyn sisä- ja ulkopinta on periaatteessa mahdollista jättää puupinnalle eli kun talo kootaan, syntyy heti valmista pintaa. Todellisuudessa sisätilat kannattaa käsitellä jollain, sillä puu kellastuu muuten ajan saatossa ja ulkoverhoiluakin uskoisin monen miettivän, sillä omasta mielestäni näyttää vähän ”ladolta” jos pinnan jättää tuollaiseksi ilman mitään verhousta. Tosin voihan tuon puupinnankin petsata, jolloin se jo näyttää erilaiselta ja kestää Suomen olosuhteissakin jo paremmin.

 

CLT-levyn kuva Hoiskon sivuilta.

 

CLT-talojen toimittajia on vielä melko vähän, eikä myökään itse levyjä valmistavia tehtaita Suomesta vielä montaa löydy. CLT:stä tehtyjen talojen pystytys on nopeaa (nostetaan paikoilleen kuin piparkakkutalojen elementit) ja talo saadaan nopeasti säältä suojaan, mutta materiaalina se ei kuitenkaan ole sieltä edullisemmasta päästä, näin minulle ainakin on kerrottu. Eli säästöjä voi saada työtunneissa, mutta ei materiaalissa välttämättä. Tosin riippuu mihin vertaa, ei se kivitalon tekeminenkään edullista ollut....

 

No kuitenkin, mitään lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta hyvin vahvasti näyttää siltä, että kellarikerros, jossa ei ole kuin autokatos ja pikkukellari, tehdään harkoista ja loput talosta CLT:stä. Meidän suunnitelmissa ulkoseinät tulevat CLT:stä, sisäpuolelta valkoisella kuultomaalattuna, jotta puun syyt pysyvät vielä näkyvissä. Ulkopuolella verhouksena on ajatuksena käyttää mustaa kuitusementtilevyä ja vaaleaksi petsattua STS-paneelia. Myös tuo kellarikerros tulee paneloitua eli kaikki harkot menevät peittoon puulla.

 

 

 

Paneelin värisävyksi testailin muutamaa Teknoksen sävyä, arkkitehdin ehdottamaa 1802 sekä paria vähän tummempaa eli 1804 ja 1805. 

 

 

Rautakaupan mallipaloissakin tuo 1802 näyttää vielä aika keltaiselta, joten testasin nämä sävyt omille palikoille.

 

 

Kuva vääristää sävyjä, mutta tuo alin eli 1802 sävy alkoi tosiaan näyttää parhaimmalta, nuo ylemmät liian tummilta.  Lopputuloksena päädyin siis samaan kuin arkkitehti eli kun testipalikan laittaa rinnalle mustan kanssa, niin näyttää aika kivalta. Ja sama värimaailma on tarkoitus tuoda sisätiloihin eli mustaa ja vaaleaa puuta. Katot tulevat valkoiseksi, mutta tällä hetkellä leikittelen vielä ajatuksella, että yhtään valkoista seinää meille ei tulisi. 

 

 

Ja tässä vielä vierekkäin musta kuitusementtilevy sekä vaalea puupaneeli. Tulee hyvä kontrasti mustaan julkisivuun vaaleaa puuta lisäämällä, vai mitäs sanotte?

 

Palataan näihin materiaaliasioihin vielä kun ne tarkentuvat, tässä vaiheessa näistä on nyt lähdetty liikkeelle.

 

 


Tervetuloa!

Sisustusarkkitehdin ajatuksia uuden kodin rakentamisesta, rakentajan arjesta, sisustuksesta, ja joskus myös asiakasprojekteista.