Rimakattoa saunatupaan

 

Meillä on kaikki katot varsinaisen talon puolella valkoiseksi maalattua kipsilevyä, mutta saunarakennukseen halusin jotain erilaista. Itse saunaan ja pesuhuoneeseen tulee paneelikatto, mutta oleskelutilan osuuteen laitettiin lauantaina rimakattoa. Tilan koko on vain noin kymmenisen neliötä ja onneksi ei ole tuon suurempi. Yllättävän työläs kaikilla kahdeksalla sähkörasialla se rimakaton asennus sitten kuitenkin oli. Kaikki kunnia heille, jotka asentavat rimakattoa suuriin tiloihin ja vielä vinokattoihin, tämä pieni tila oli juuri sopivan kokoinen lauantaiprojekti meille.

 

 

Tässä lähtötilanne. Kattokoolinki tehty ja tarvittavat sähkövedot löytyvät. En olisi uskonut, että näin pieneen tilaan tulee jopa kahdeksan! rasiaa kattoon.

 

 

 

Laitoimme rimojen alle mustaa maisemointikangasta. Se oli edullinen vaihtoehto ja helppo nitoa kattoon. Maisemointikangas tuntui olevan muidenkin rimakattotekijöiden valinta, ainakin monesta blogista bongasin tuon saman vaihtoehdon. Sähkörasiat piti tässä vaiheessa myös puhkoa näkyviin kankaan läpi. 

 

 

Ulkoreunasta keskikohtaan saakka menikin suht reippaasti, kun sai latoa rimat ilman katkoja kattoon. Puolessa välissä tuli sitten eteen nuo sähkörasiat. Pistosahalla sahattiin rimat rasioiden muotoon ja joku levy sitten tulee vielä jossain vaiheessa rasioiden päälle.

 

 

Ekat sähkörasiat ohitettu!

 

 

Me käytimme rimakaton tekemisessä 45 mm kuusirimaa, väliin tuli 15 mm rako. Tuollainen pulikka kummassakin asennuspäässä auttoi pitämään raot oikean kokoisina. Loppuvaiheessa jouduttiin tosin vähän laskeskelemaan rakojen kokoa, jotta saatiin kokonaisella rimalla myös toinen pääty tehtyä. Mutta silmä ei huomaa millin tai kahden eroa raossa. Dyckert-nauloilla naulattiin kiinni, tuli vain pienet reiät rimoihin, naulaa ei alhaalta edes huomaa.

 

 

Edellisenä viikonloppuna olin käsitellyt rimat samalla

hirsisuojalla kuin seinät kellastumisen estämiseksi. 

 

 

Ja siinä se nyt on valmiina! Omaan silmään ainakin näyttää hienolta ja oli kiva kokeilla tämänkin homman tekemistä itse. Kiitos miehelle myös kärsivällisyydestä. Nyt on yksi pinta taas valmiimpi. 


Tervetuloa!

Sisustusarkkitehdin ajatuksia oman uuden kodin rakentamisesta, rakentajan arjesta, sisustuksesta, ja joskus myös asiakasprojekteista.