Miten aloittaa talonrakennusprojekti?

 

Olen jutellut ystävien ja työkavereiden kanssa aika paljon rakentamisesta ja remontoinnista. Monia tuntuu kiinnostavan omakotitalon rakentaminen, mutta asiassa jännittää se, kun ei tiedä mistä aloittaisi ja missä järjestyksessä mitäkin asioita pitää tehdä. Tässä postauksessa kerron oman kahden talon ja useiden suunnittelukohteideni avulla kertyneen kokemukseni, mistä aloittaa ja miten meillä asiat eteni lupavaiheeseen saakka sekä mitä suunnitelmia ja tarjouksia tarvitaan jo ihan projektin alkuvaiheessa.

 

Meillä kaikki lähti siitä, että haluttiin myydä se talo, jossa siihen aikaan asuttiin, koska sijainti ei ollut mielestämme meille ihanteellinen (liian kaukana lasten tulevista kouluista) ja koska ideoita uuteen kotiin oli niin paljon, että haluttiin lähteä niitä testaamaan. Joten tonttikaupoille piti lähteä, kirjoittelin tästä tontin hankinnasta aiemmin täällä.

 

 

 

Ennen kuin on tonttia, talon suunnittelua ei kannata tehdä kovin pitkälle. Toki ideoita, toiveita ja tarpeita kannattaa keräillä talteen, mutta talo pitää aina sovittaa tontille. Jonkun verran määrää kaava ja talo kannattaa myös asemoida ilmansuuntien ja näkymien (eli mitä mistäkin ikkunasta katselee) mukaan. Talon voi tilata talopakettitoimittajilta, joista monet muokkaavat mallitalojaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti tai voi aloittaa suunnittelun arkkitehdin kanssa, jolloin pystyy eniten vaikuttamaan siihen, että saa omalle perheelle sopivimman talon. Me valitsimme suunnittelun arkkitehdin kanssa. Tein arkkitehdille luonnokset toiveidemme talosta, niistä voit lukea täältä. Arkkitehti käänsi talon tontille toiseen suuntaan, mikä oli aivan loistava ajatus juurikin ilmansuuntien kannalta ja piirsi muutenkin talon sellaiseksi, että sen pystyy järkevästi rakentamaan. 

 

Kun talosta on viimeistellyt pohja- ja julkisivu- ja leikkauskuvat olemassa, voi alkaa kuvien avulla kilpailuttaa valmistajia. Tämä on hyvä tehdä tässä vaiheessa, jotta oikeasti tietää mitä talo suurinpiirtein tulee maksamaan, sillä paperilla seinien siirtely ja ikkunoiden vähentäminen on paljon helpompaa ja edullisempaa kuin rakentamisvaiheessa. Toki kaikkea ei voi huomioida tässä vaiheessa, mutta sanoisin, että 2/3 kustannuksista selviää karkealla tasolla. Mutta jos näitä kustannuksia haluaa tosissaan selvittää ja tekijöitä kilpailuttaa, niin kiireessä ei kannata olla liikkeellä. Talotoimittajien ja urakoitsijoiden kanssa keskusteluihin pitää varata aikaa, kuin myös antaa heille aikaa laskea tarjoukset. Ja sitten alkaa tarjousten vertailu, huh huh... 

 

 

Meille on tulossa kellari ja autokatos kivestä, seuraavat kaksi kerrosta CLT:stä. Selvittelin perustusten ja kellarin rakentamisen kustannusta sekä harkoista että betonielementeistä. Otin tarjouksen kahdelta betonielementtitoimittajalta (elementit + pystytys) ja harkoista tarjouksen suoraan harkkotoimittajalta sekä niille pystytyksen heidän suosittelemalta yritykseltä ja vielä yhden tarjouksen urakoitsijalta, joka tarjosi kokonaisuutta eli harkot ja pystytys yhteishintaan. Näin pääsin ainakin kartalle, että paljonko perustuksiin ja kellariin suunnilleen pitää varata rahaa.

 

Kahdesta seuraavasta kerroksesta sain loppujen lopuksi tarjouksen vain kahdelta toimittajalta. Olin yhteydessä pariin muuhunkin toimittajaan, mutta koska CLT on vielä suhteellisen uusi materiaali, niin sellaisia toimijoita, jotka asioivat suoraan CLT-levyjen valmistajan kanssa, tuntuu olevan vielä aika vähän. Paljastui mm. että yksi taho, jolta pyysin tarjouksen, oli yhden toisen toimijan alihankkija ja olin jo saanut suoraan heiltä tarjouksen. Miksi siis asioisi heidän kanssan, koska jokainen taho tietysti ottaa omat katteensa välistä? Hintahaarukan sain näistä kahdestakin tarjouksesta kasaan, joten nyt alkoi olla jo varmuutta siitä, että voimme alkaa edistää lupaprosessia ja arkkitehti piirsi meille lupakuvat valmiiksi.

 

 

Lupaprosessia varten tarvitaan virallisten talon piirustusten lisäksi monta muutakin lappusta. Piirustukset (asema- ja julkisivupiirustukset vähintään) pitää näyttää naapureille ja pyytää heiltä allekirjoitukset ”Naapurin suostumus” -lomakkeeseen. Naapuri voi myös kirjoittaa lomakkeeseen huomautuksia, joita rakennusvalvonta on velvollinen lukemaan, mutta jos suunnitelmat ovat kaavan mukaiset, niin naapureiden mielipiteillä ei lähtökohtaisesti ole paljoakaan vaikutusta. Naapurisovun nimissä kannattaa kuitenkin tämä osa lupaprosessista yrittää hoitaa mahdollisimman asiallisesti. Lisäksi lupaa varten pitää tilata HSY:ltä liitoskohtalausunto (tähän kannattaa varata aikaa, meillä kesti yli 5 vkoa saada tämä lappunen, vaikka ei ollut edes ruuhka-aika) sekä Espoon kaupungilta johto- ja verkkokartta, maanalaisten johtojen sijaintiselvitys ja katukorkeusilmoitus.

 

Lisäksi pitää osoittaa jollain omistavansa maan jolle aikoo rakentaa, tähän toimii esim. lainhuutotodistus, toimittaa raportti pohjatutkimuksesta, jossa on perustamistapalausunto sekä merkitä asemakaavaan paikka maalämpökaivolle, mikäli sellainen tulee. Ja hankkia tulevalle talolle energiatodistus. Sekä kerätä liuta suunnittelijoita (mm. pääsuunnittelija, rakennesuunnittelija, K- ja IV-suunnittelija, lämmityslaitesuunnittelija) ja ilmoittaa heidän tietonsa kootusti yhdellä lomakkeella. 

 

 

Jokainen lupaprosessi on omanlaisensa, joten lisäksi voidaan tarvita muita selvityksiä, mutta onneksi näissä auttaa pääsuunnittelija. Minäkin kävin meidän pääsuunnittelijan/arkkitehdin kanssa läpi kohta kohdalta, mitä lomakkeita pystyn itse tilaamaan ja mitkä hän tekee/hankkii. Meillä tämänkertainen lupa meni ”sukkana sisään” eli matkalla ei tullut mitään mutkia. Parin päivän päästä lupa on lainvoimainen ja rakentaminen alkaa puiden kaatamisella tontilta.

 


Tervetuloa!

Sisustusarkkitehdin ajatuksia uuden kodin rakentamisesta, rakentajan arjesta, sisustuksesta, ja joskus myös asiakasprojekteista.